lauantai 27. helmikuuta 2016

Bye bye lapland!


Tänään lennämme Ulpun kanssa iltalennolla kotiin Etelä-Suomeen. Vanhempani ja koirat jäävät valitettavasti kuitenkin vielä viikoksi lappiin. 
Eilen kävimme koirien aika pitkän lenkin, jonne äiti pääsi kivasti mukaan ottamaan kuvia. Tänään olimme lumikenkäilemässä koirien kanssa yhdessä lumikenkä-polku-metsässä. 

Minun vyötärön ympärilleni pistettiin sellainen vyö, johon kiinnitettiin isojen koirien vetoa kestävä juuri ostamamme flexi (pääosaksi sen takia, että Naava saa jolkotella metsässä hangissa vapaammin, lenkkinaru olisi lyhyempi jolloinka myös paljon tylsempi). Tarkotus aluksi oli, että Naavalle vielä laitettaisiin yhdet uudet valjaat, jotka ostimme, mutta emme nyt nähneet sitä tarpeelliseksi. Kaulapanta riitti tällä kertaa. 
Iskä otti pikkukamerallaan lumikenkäilystä koirien kanssa kuvia, mutta koska ne ovat siinä eri kamerassa, voin julkaista ne tänne vasta myöhemmin. 
Ruska oli toki myös mukana, mutta äiti talutti Ruskaa hihnassa. 

Säät on ollut todella antoisat lenkkeilylle ja ulkoilulle täällä lapissa. Tämän päivän lumikenkäilyn aikana oleva sää oli mitä kaunein. Lumi kimmelsi valkoisena ja aurinko paistoi puiden lomasta kauniisti ja kirkkaasti,




Naava eilen


Ostimme tänään koirien kuiville anturoille Saariselän kauppakeskuksesta vahvasti mäntytervan hajuista tassuvoidetta. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Miksi leo?

Vihdoin ja viimein pääsen taas kirjottamaan ja tänään mun aiheena onkin se mitä oon pitkään odottanut ja ajatellut. Eli tänään kerron, m...