tiistai 22. syyskuuta 2015

Lapsi ja koira 22.9 + kuvailua

Sunnuntaina, toissapäivänä oli taas lapsi ja koira- kurssi, jossa aloimmekin harjoittelemaan meille molemmille ihan uutta asiaa, myös vanhojen tuttujen lisäksi. Ekana harjoittelimme vierellä kulkemista, mikä olikin Naavalle ja minulle yhteisenä asiana todella helppo. Kun kävelimme salia/hallia ympäriämpäri Naavan kanssa, tyttö pysyi kokoajan nätisti vierelläni muutamaa hajukohtaa lukunottamatta, ja haki kokoajan katsekonktaktia. Ei ohittanut tai lähtenyt risteilemään minne sattuu, pysyi hyvin vierellä ja kuunteli ''käskyjäni''. Uutena asiana minulle selvisi, että kun lenkitän Naavaa aina sen ollessa vasemalla puolellani (AINA vasen puoli), lenkkinarun täytyy olla oikeassa kädessäni ja herkkukäden vasemmassa, olen aina tehnyt sen eri tavalla väärältä puolelta. Harjoittelimme myös perus sivulle tulo harjoituksia. Eli koira kiertää sivulleni täysin suorassa, istuu ja sanon sanan ''sivu'' tai esim. ''oikea'' ja sitten palkitsen.

Uutena juttuna aloimme harjoittelemaan sormikosketusta. Käsi- ja kosketuskeppikosketuksia on tehty ja harjoiteltu, mutta ei ikinä pelkillä sormilla. Aloitimme peukalosta, ja Naava taas nopeasti oppivana tajusi jutuin miltei heti. Sanoin mahd. lyhyimmän sanan aina sormesta, peukalon kohalla ''peukku'' ja näytin/tarjosin peukola hänelle ja hänen piti nenän päällään koskea, jonka jälkeen hän sai peukalon lähellä herkun. Ideana on siis toki ensin näyttää ja ''tutustuttaa'' peukku koiralle, myöhemmin koiran täytyy tunnistaa peukolo itse.









1 kommentti:

  1. Moikka! :) Teidät on haastettu! :D

    http://belgipentu.blogspot.fi/2015/10/liebster-award-haaste.html

    VastaaPoista

Miksi leo?

Vihdoin ja viimein pääsen taas kirjottamaan ja tänään mun aiheena onkin se mitä oon pitkään odottanut ja ajatellut. Eli tänään kerron, m...