tiistai 18. elokuuta 2015

Agilityä kotona 17.8

Eilen koulun jälkeen heti kun olin lämmittelyksi käyttänyt koiruut lenkillä, väsäsin nurmikentälle ''radan'' ja ryhdytiin hommiin. Kävin vuorotellen, ensin yli-innokkaan ja riehuvan Naavan kanssa perus toko-juttuja läpi vielä lämmitelyksi ja alettiin hyppimään.

Haluan ensimmäisenä muistuttaa kaikkia lukijoita siitä, miten ''epävakavasti'' agilityn otamme, varsinkin kun on isot koirat kyseessä, joille kyseinen laji ei todellakaan ole tarkoitettu tai luotu. Esteet pysyvät matalina, eikä tarkoitus tai tavoite ole hypätä korkeita ja haastavia esteitä. Isoilla koirilla lonkkavaivat voivat olla riski- joten sellaisia emme ota. Radat on helppoja ja yksinkertaisia, esteet itse luotuja ja tehtyjä. Tärkeintä on, että minulla ja koirilla on hauskaa, koirat saavat kivaa virikettä ja tekemistä. Naavasta ainakin huomaa, että sillä lähtee kauhea virta päälle kun rataa alkaa luomaan.

Ensin radalla tulee aluksi yksi n. 10 cm este, sen jälkeen parin askeleen päässä 30 cm este. Tämän jälkeen jatketaan suoraan suht ''haastavan'' ja joka oli aluksi pelottava, agilityyn luodun puujutun alitse. Tämän jälkeen tulee suht tiukka kaarros ja n. 30cm este taas.



Ollaan opittu nyt enemmän radalla ''irtaantumaan'' toisistamme, toisinkun aijemmin alussa joudun itsekkin välillä hyppäämään esteet ja kulkemaan ihan kroppa kroppaa vasten. Nykyään Naavan kanssa riittää se, kun huudan sille mikä este ja näytän/ohjaan kädelläni. Naavan hyppytyyli on aina ollut aika hyvä, vaikkakin välillä noiden pienten esteiden kanssa kunnioitus laskee ja hyppytyyli saattaa olla enemmänkin vain ''astun yli''- tyyppiä. Mun mielestä on hirmu söpöä, kun iso koira laittaa ittensä likoon ja on olevinaan niin mahtava agi-koira.



Ruskan kanssa vedin radan myös pari kertaa, mutta sen motivaatio agilityyn on aivan eri, kuin Naavalla. Ruska on enemmän innostunut ja kiinnostunut toko- ja rallytoko hommista ja tehtävistä, jonka takia treenailin Ruskan kanssa tokoa vielä about puolituntia. Kuvailin koiria aika paljon treenien jälkeen, joten kuvapostaus tulossa tänään myös!
Kommentoikaa mitä piditte. Tsekatkaa myös instagram @pienetjattilaiset

♥:lla Jenna


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Miksi leo?

Vihdoin ja viimein pääsen taas kirjottamaan ja tänään mun aiheena onkin se mitä oon pitkään odottanut ja ajatellut. Eli tänään kerron, m...